Johanna-open jobshadowing Islannissa

Vierailin toukokuun alussa 2025 Reykjavikissa, Islannissa Hlidaskolissa. Koulussa on oppilaita vuosiluokilta 1-10, eli oppilaat ovat 6-15-vuotiaita. Islannissa koulu alkaa vuotta aiemmin kuin Suomessa. Vierailuni aikana seurasin oppitunteja ja juttelin usean Hlidaskolissa työskentelevän kanssa.

Päällisin puolin islantilainen koulu vaikuttaa hyvin samalta kuin suomalainen koulu. Lukuvuosi alkaa ja päättyy samoihin aikoihin, oppilasryhmät ovat samankokoisia, luokkahuoneissa näyttää samalta kuin Suomessa ja niin edelleen. Pieniä eroja kuitenkin on runsaasti.

Islannissa oppitunnit kestävät 40 minuuttia eivätkä 45 minuuttia, kuten Suomessa. Hlidaskolissa luokkahuoneet ovat meidän luokkiamme isompia, ja monesti niissä on myös pieni oleskelualue, jossa on sohva tai pöytäryhmä. Suomessa olemme tottuneet siihen, että yläkoululaiset ovat sisällä kengät jalassa ja saavat käyttää puhelinta välituntisin, mutta Islannissa myös yläkoululaiset riisuvat sisällä kenkänsä eikä kukaan käytä puhelimia koulupäivien aikana.

Koulussa, jossa vierailin, myös yläkoululaisilla on oma luokkahuone, eli oppilaiden sijaan luokkatilaa vaihtavatkin opettajat. Välitunnit saa viettää sisällä, ja välituntialue vaikutti viihtyisältä, sillä yläkoululaisten aulassa oli sohvia ja pari biljardipöytää. Erikoista koulussa oli myös se, että kaikilla luokilla oli viikoittain joogatunti ja he opiskelivat säännöllisesti viittomakieltä. Jälkimmäistä seikkaa selittänee se, että koulussa on parisen kymmentä huonosti kuulevaa tai kuuroa oppilasta. Samasta syystä välitunnin alkamisesta ja päättymisestä ilmoittava kello kuulosti omaan korvaan palohälyttimeltä ja jokaisessa luokassa oli katossa vilkkuvalo, joka välkkyi samanaikaisesti välituntikellojen kanssa.

Koulussa arvostetaan sekä henkilökunnan että oppilaiden monimuotoisuutta ja koulun motto onkin: ”Hlidaskolissa kaikki kukat saavat kukkia”. Koulurakennusta ja oppimisympäristöjä on muokattu siten, että kuurojen lisäksi myös heikkonäköiset tai sokeat sekä liikuntarajoitteiset voivat toimia siellä. Jo mainitsemani välituntivalojen lisäksi kerrosten väleillä oli portaiden sijaan luiskat, joissa oli jalanpohjalla tunnistettava materiaali sekä värikäs merkkiviiva luiskan alussa ja lopussa. Koska viittomakieli on ihan oma kielensä, on kuuron oppilaan luokassa oltava aina myös viittomakielentaitoinen opettaja, ohjaaja tai tulkki. Koulun aikuisista moni tuntui osaavan viittomakieltä, ja ainutlaatuista ihan maailmanlaajuisesti taitaa olla se, että koulun rehtori on kuuro ja puhuu äidinkielenään viittomakieltä. Oli hienoa nähdä, miten tarvittavat tukitoimet oli järjestetty oppilaille siten, että he pystyivät käymään koulua erilaisista lähtökohdista huolimatta.

Johanna Hemmilä, erityisopettaja