Olin Islannissa 9.1.-11.1.2024 seuraamassa reykjavikiläisen opinto-ohjaajan, Hildurin arkea. Vietin kolmipäiväisen jobshadowing-jaksoni koulussa nimeltä Dalskoli. Ohjelmaani kuului oppituntien seuraamista, palavereihin osallistumista sekä keskustelutuokioita koulun henkilökunnan kanssa. Kävin vierailemassa myös toisella koululla.
Dalskoli oli uusi koulu, jossa oli monia mukavuuksia. Siellä oli muun muassa uima-allas ja kirjasto koulun yhteydessä. Myös nuorisotilat olivat koulun yhteydessä. Tämä mahdollisti heille tiiviin yhteistyön nuorisotyöntekijöiden kanssa, mikä oli suuri rikkaus. Oppilaat saivat ruokavälitunnin aikana viettää aikaa nuorisotilalla, jossa oli aina kaksi ohjaajaa paikalla. Siellä järjestettiin nuorille erilaisia tapahtumia. Koulussa opiskelivat oppilaat luokilta 1–10, minkä lisäksi koulussa oli myös esikoulu. Kouluruoka ei koulussa ollut ilmaista, mutta heille oli tarjolla sekä aamupala, että lounas.
Ensimmäisenä päivänä sain kierroksen koulurakennuksessa. Kävin myös seuraamassa yhteiskuntaopin oppituntia, jossa 10.-luokkalaiset tekivät omiin etunimiinsä liittyvää tehtävää. Lisäksi pidin keskustelutuokion rehtorin kanssa. Hän kertoi minulle koulun arvoista ja toimintaperiaatteista. Koulu kantavana mietelauseena oli “onnellisuus on matka”. He uskoivat siihen, että oppilaat voivat oppia toisiltaan, minkä vuoksi luokissa pulpetit oli aseteltu ryhmämuodostelmiin. Periaatteena oli, että uuden asian käsittelyssä oppilaat aloittavat ryhmäkeskustelulla pohtien, mitä he jo aiheesta tietävät. Koulussa oli paljon avoimia oppimisympäristöjä, ja yhdessä luokassa saattoi olla 60 oppilasta sekä kolme opettajaa. Tämä aiheutti tietysti jonkin verran haasteita. Koulun aikuisten ja oppilaiden välillä on välitön suhde. He olivat kiinnostuneita oppilaiden kuulumisista, ja juttelivat paljon oppilaiden kanssa myös muusta kuin kouluasioista.
Keskiviikkona kävin seuraamassa tanskan kielen tuntia ja keskustelin opinto-ohjaajan kanssa kiusaamisesta sekä haasteista, mitä heillä on nuorten kanssa. Oli lohdullista kuulla, että haasteet olivat samansuuntaisia, kuin mitä meillä Suomessa. Kuitenkaan koulu-uupumusta ei siellä vielä ollut havaittavissa. Pohdin itse, olisiko syynä se, että Islannissa periaatteessa kuka tahansa voi jatkaa opintojaan lukioon. Keskiviikkona kävin myös keskustelemassa nuoriso-ohjaajien kanssa heidän toimenkuvastaan ja yhteistyöstä koulun henkilökunnan kanssa. Yhteistyö on tiivistä ja he yhdessä pyrkivät ohjaamaan oppilaita, joista heillä herää huolia. Nuoriso-ohjaajilla on opinto-ohjaajan kanssa säännöllisiä tapaamisia, joissa he jakavat huolensa oppilaista.
Torstaina seurasin englannin kielen oppituntia. Totesin, että oppitunnit eivät juuri eronneet meidän tunneistamme. Erona tunteihimme oli ehkä se, että oppilailla oli omat kannettavat tietokoneet, joita käytettiin tunneilla paljon – kirjojen lisäksi. Torstaina tapasimme myös toisen koulun opinto-ohjaajan kanssa ja sain kierroksen toisella koululla. Keskustelimme yhdessä siitä, millaista opinto-ohjaus on Islannissa ja Suomessa. Huomasin, että meillä Suomessa opinto-ohjaus on edistynyttä ja he kovasti toivoivat heidän ohjauskulttuurin muuttuvan samansuuntaiseksi kuin meillä. Ohjausta kuormitti Islannissa muun muassa se, että heille kuului oppilaiden ohjaaminen kaikilta peruskoulun luokka-asteilta ja koska kuraattoreja tai psykologeja ei kouluissa ollut, kaatuivat nämä työt usein opon harteille. Kuraattori ja psykologi tulivat kyllä säännöllisiin palavereihin koululle, kun koululta otettiin oppilasasioissa heihin yhteyttä. Ohjelmaani olisi liittynyt myös keskustelu terveydenhoitajan kanssa, mutta hän ei ollutkaan koulussa paikalla. Sain kuitenkin ihan hyvän kuvan siitä, millaista moniammatillinen työ tuossa koulussa oli.
Dalskolissa opinto-ohjaaja vastasi kiusaamisasioiden selvittelystä. Kiusaamisasiat otettiin vakavasti ja sitä varten täytettiin lomake, joka toimitettiin tiimille, joka kiusaamisasioita selvitteli. Koulussa ei ollut kuraattoria, vaikka paljon muita työntekijöitä olikin. Opinto-ohjaajat kertoivat, että kiusaamisasioiden selvittelyyn kuluu heillä jonkin verran aikaa, minkä he olisivat mielellään käyttäneet opintojen ohjaamiseen. He toivoivat myös säännöllisiä oppitunteja ohjaukselle, niin kuin meillä täällä Suomessa on.
Se missä Reykjavikissä oltiin ehkä edistyneempiä kuin meillä, oli sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen huomioiminen koulurakennuksessa. Molemmissa vierailemissani kouluissa oli seinille maalattu isoja sateenkaarilippuja, opettajat kantoivat avaimiaan sateenkaariteemaisissa avainnauhoissa, ja jokaiseen luokkaan oli ripustettu näkyville sukupuolineutraaleja persoonapronomineja sekä sanoja.
Reissu oli antoisa ja oli mukava huomata, kuinka edistynyttä opinto-ohjaus meillä Suomessa on. Islannissa arvostettiin suomalaista koulujärjestelmää ja siitä haluttiin ottaa oppia. Henkilökunta painii siellä samojen haasteiden parissa, vaikka joistakin asioista voisimme myös koulussamme ottaa oppia. Toivottavasti saamme vielä Islannista opinto-ohjaajia vastavierailulle! Yövyin matkalla Hildur-opon kodissa, joten sain aimoannoksen tietoa myös koulupäivien ulkopuolella islantilaisesta kulttuurista ja koulumaailmasta.
Terkuin,
Kommentit
Lähetä kommentti